Blogiin kirjoittaminen ei meikäläisen julkaisukynnyksellä ole mikään helppo juttu. Ihan kuivunuthan tää on. Facebookissa ja Twitterissä kyllä pohdin ja jaan linkkejä päivät pitkät, mutta blogin epäreaaliaikaisuus sekä vähät lukijat ovat vieneet mielenkiinnon. Sekä tietty se, että kielipoliisi miussa haluaisi, että teksti on täällä vimpanpäälle hiottua, on linkkejä, kuvia, poleemista tarinaa. Daa.
Lasken kirjoituskynnystä, katsotaan mitä tapahtuu - vai tapahtuuko mitään?
Tänään(kin) kirjoitin Facebookkiin. Tällä kertaa näin:
"vika on varmaan miussa, mutta en halluu lukkee sellaista kirjaa, jonka takakannessa kuvaillaan sen olevan "nuoren naisen aistillinen odysseia" ja "kirjallinen kohutapaus". Sekö on tätä keski-iän kyynisyyttä. En myöskään voi lainata sellaisten kirjailijoiden kirjoja, jotka ovat aikakauslehdissä tilittäneet ahistustaan, kuten vaikka Jari Järvelä.
Suositelkaapa joku ilman imeliä takakansipainituksia jotain kepeää dekkarisarjaa tyyliin Rei Shimura ja Naisten etsivätoimisto ja hyviä romaanejakin saa suositella. Mutta ei saa olla "odysseia" eikä "venyttää kirjallisen ilmaisun muotoja" - vaan ihan luettavaa tekstiä, johon voi tempautua! t. lomalainen"
- ja sain hetkessä parisenkymmentä vastausta ja suositusta. Facebookin valtava käyttäjämäärä vain rulettaa.
Miksi siis pitäisin blogia...?
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
tiistai 30. marraskuuta 2010
Koulun penkillä
Mies opetti miule kuvankäsittelyä! On niin hienoa oppia uutta, että innostuin heti laittamaan tänne kuvan, jonka värkkäsin.
Luultavasti meen sekaisin kaikista härpäkkeistä photoshopissa. Sellainen näyttää varmasti amatöörimäiseltä, mutta niinhän oonkin.
Tämä kuva on otettu Parikkalan Siikalahdella, nämä nuoret laulujousenet tekivät näyttävän ohilennon, kun tulin paikalle. Hangossa on kuulemma joutsenia vieläkin.
Lintumaailma hiljenee talveksi. Toisaalta ruokintapaikat ovat aloittelevan lintukuvaajan paikka. Harmi vaan, kun luonnonvaloa on vain muutama tunti...
mutta kuukauden päästä jo päivä pitenee.
Optimistilta terveisiä. Ja joulukalenterin ensimmäisen luukun saa avata huomenna.
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Lupaus
Kuulostaa tuo otsikko ihan kirjan nimeltä. Mutta saatuani innoituksen ystäväni, opiskelukaverini Tetan blogista, päätin aktivoitua taas kirjoittamaan tätä(kin).
Vuodenvaihteessa, kun jään töistä 3 kuukaudeksi kouluttautumisvapaalle, pitää ehkä olla joku henkireikä, onhan sitä sen verran "esiintyjä" ja yleisön kipeä. Jep.
Samalla kun kiitän Tetaa inspiksestä ja esimerkistä ja rohkenen, siitäkin huolimatta, että nainen on Taiteilija ja mie niin amatööri ja aloittelija valokuvauspuuhissa kuin vain voi olla, laittaa tähän linkin ensimmäisiin kuviin, joita olen saanut aikaiseksi laittaa Flickriin. Järjestelmäkameran ostin about kk sitte, viimeksi sellainen ollut käytössä joskus 15 vuotta sitten.
Tänään ohjelmassa on todella nopea ja ekologinen matka Petroskoihin. Se onnistuu menemällä Lahden Konserttitaloon, jonka 80-luvun tyyli henkii itää. Nuori Sinfonia esittää vielä Tshaikovskin Talvisinfonian! Davai!
Vuodenvaihteessa, kun jään töistä 3 kuukaudeksi kouluttautumisvapaalle, pitää ehkä olla joku henkireikä, onhan sitä sen verran "esiintyjä" ja yleisön kipeä. Jep.
Samalla kun kiitän Tetaa inspiksestä ja esimerkistä ja rohkenen, siitäkin huolimatta, että nainen on Taiteilija ja mie niin amatööri ja aloittelija valokuvauspuuhissa kuin vain voi olla, laittaa tähän linkin ensimmäisiin kuviin, joita olen saanut aikaiseksi laittaa Flickriin. Järjestelmäkameran ostin about kk sitte, viimeksi sellainen ollut käytössä joskus 15 vuotta sitten.
Tänään ohjelmassa on todella nopea ja ekologinen matka Petroskoihin. Se onnistuu menemällä Lahden Konserttitaloon, jonka 80-luvun tyyli henkii itää. Nuori Sinfonia esittää vielä Tshaikovskin Talvisinfonian! Davai!
keskiviikko 11. elokuuta 2010
Puumien vallankumous
Paluumatkalla Sonispheresta Porista kotiin sen pohtiminen alkoi. Että minkä ikäisiä nämä suosikkiartistimme oikein ovatkaan. Hillitöntä kuuklausta ja tulokset syntymävuosista: -60, -61, -62...
Olen siis samassa tilanteessa kuin teininä, kun Duran Duran oli maailman ihanin bändi. Diggailen itseäni n. 10 vuotta vanhempia artisteja. Ja nyt, kun mittarissa on kohta - ei-nyt-pian-mutta-äkkiä-se-aika-menee-apua- puumat, tilanne on sama. Diggailen bändejä, joiden soittajilla on harmaita kuin Gandalfilla. Jee.
Kesän aikana olen nähnyt livenä mm. Kissin, perustettu 1973, Faith No Moren, aloitti 1980-luvulla, The Cultin, jonka näinkin edellisen kerran vuonna 1993, Alice In Chainsin, Slayerin, Iron Maidenin... - pointti tuli varmaan selväksi. Eivät mitään eilisen teeren poikia, vaan toissapäivää edeltävän.
Ja samana kesänä, kun katselen ja kuuntelen tuoreita suosikkejani, Suomeen tulee pääministeriksi Mari Kiviniemi, synt. 1968. Kohta aletaan myös esittää Puumanaista myös Suomen telkkarissa.
Nelikymppiset ovat siis mitä kuuminta hottia, joten vanhenemisesta ei tarvitse kantaa huolta. Korkeintaan ehkä siitä, että tuo musiikkimaku on so last last season ja että Nikki Sixx on jo yli 50-vuotias. Uskoo ken pystyy.
Olen siis samassa tilanteessa kuin teininä, kun Duran Duran oli maailman ihanin bändi. Diggailen itseäni n. 10 vuotta vanhempia artisteja. Ja nyt, kun mittarissa on kohta - ei-nyt-pian-mutta-äkkiä-se-aika-menee-apua- puumat, tilanne on sama. Diggailen bändejä, joiden soittajilla on harmaita kuin Gandalfilla. Jee.
Kesän aikana olen nähnyt livenä mm. Kissin, perustettu 1973, Faith No Moren, aloitti 1980-luvulla, The Cultin, jonka näinkin edellisen kerran vuonna 1993, Alice In Chainsin, Slayerin, Iron Maidenin... - pointti tuli varmaan selväksi. Eivät mitään eilisen teeren poikia, vaan toissapäivää edeltävän.
Ja samana kesänä, kun katselen ja kuuntelen tuoreita suosikkejani, Suomeen tulee pääministeriksi Mari Kiviniemi, synt. 1968. Kohta aletaan myös esittää Puumanaista myös Suomen telkkarissa.
Nelikymppiset ovat siis mitä kuuminta hottia, joten vanhenemisesta ei tarvitse kantaa huolta. Korkeintaan ehkä siitä, että tuo musiikkimaku on so last last season ja että Nikki Sixx on jo yli 50-vuotias. Uskoo ken pystyy.
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Erään ilmiön tarina
Olipa kerran marginaali-ilmiö, bändi, josta tykättiin pienissä piireissä ja sen maine levisi pikkuhiljaa vuosien aikana puskaradion kautta ja keikkakokemusten ansiosta. Faneilla oli keskenään ja bändin kanssa hauskaa, keikat alkoivat olla loppuunmyytyjä.
Bändistä tuli laajemmassa mittakaavassa suosittu, mutta edelleen sitä arvostivat myös kriitikot ja sellaisetkin, jotka eivät pitäneet itse sen musiikista, sillä yhtye oli puurtanut tiensä suosioon pitkää tietä ja hitaasti omin avuin ja asein.
Suosio nousi niin suureksi, että bändi oli omistautuneiden ja vahvasti verkostoituneiden faniensa ansiosta Suomen suosituin aina kun verkosto pääsi äänestämään ja vaikuttamaan. Bändin levyjä ostivat kaikki ja sen musiikki soi kaikkialla. Keikkapaikoista pienet klubit vaihtuivat suuriin halleihin ja festarikeikkoihin.
Liian suositusta eivät kaikki tykkää. Suosio oli niin suurta, että se alettiin vaieta mediassa, jopa erään yleisöäänestyksen sääntöjä ja osallistumistappoja muutettiin, salaliittoteoreetikko epäilee, ettei bändi aina voittaisi. Kriitikoilta ei herunut enää kehuja tai kannustusta. Bändin laulajan lärvistä tuli pilkan kohde ja ärsytyksen aihe nro 1.
Bändille suursuosio tuo rahaa ja raha mahdollisuuden tehdä lisää rahaa. Bändille suosio on hyvä homma.
Fania suursuosio ärsyttää. Liput keikoille ovat kalliita, ne pitää hankkia kuukausia ennen keikkaa, entinen yhteisöllinen ja lämmin sisäpiirifiilis on vaihtunut tönimiseen, kyräilyyn ja bändin etääntymiseen faneista. Keikkapaikat ovat järkyttäviä areenoja, joissa ei pääse hikiseen tunnelmaan ja vuorovaikutukseen. Musa soitetaan puhki ja sen alkuperäinen sävy on vesitetty valtavirtaan sopivaksi.
Minä olen fani, jota kyrsii. Olen marginaali-ihminen ja haluan uuden fanituksen kohteen, koska en halua olla valtavirtaa. En halua, että kaikki tulevat minun salmiakkipussilleni, hankkivat samanlaisen kesämekon kuin minulla tai tietävät mistä puhun, kun mainitsen "poniklubin".
Olen ihminen, joka ei olekaan niin innostunut jakamaan, kuin tämä somekohkaus vaatisi. Naamani on ihan vinossa :/.
Bändistä tuli laajemmassa mittakaavassa suosittu, mutta edelleen sitä arvostivat myös kriitikot ja sellaisetkin, jotka eivät pitäneet itse sen musiikista, sillä yhtye oli puurtanut tiensä suosioon pitkää tietä ja hitaasti omin avuin ja asein.
Suosio nousi niin suureksi, että bändi oli omistautuneiden ja vahvasti verkostoituneiden faniensa ansiosta Suomen suosituin aina kun verkosto pääsi äänestämään ja vaikuttamaan. Bändin levyjä ostivat kaikki ja sen musiikki soi kaikkialla. Keikkapaikoista pienet klubit vaihtuivat suuriin halleihin ja festarikeikkoihin.
Liian suositusta eivät kaikki tykkää. Suosio oli niin suurta, että se alettiin vaieta mediassa, jopa erään yleisöäänestyksen sääntöjä ja osallistumistappoja muutettiin, salaliittoteoreetikko epäilee, ettei bändi aina voittaisi. Kriitikoilta ei herunut enää kehuja tai kannustusta. Bändin laulajan lärvistä tuli pilkan kohde ja ärsytyksen aihe nro 1.
Bändille suursuosio tuo rahaa ja raha mahdollisuuden tehdä lisää rahaa. Bändille suosio on hyvä homma.
Fania suursuosio ärsyttää. Liput keikoille ovat kalliita, ne pitää hankkia kuukausia ennen keikkaa, entinen yhteisöllinen ja lämmin sisäpiirifiilis on vaihtunut tönimiseen, kyräilyyn ja bändin etääntymiseen faneista. Keikkapaikat ovat järkyttäviä areenoja, joissa ei pääse hikiseen tunnelmaan ja vuorovaikutukseen. Musa soitetaan puhki ja sen alkuperäinen sävy on vesitetty valtavirtaan sopivaksi.
Minä olen fani, jota kyrsii. Olen marginaali-ihminen ja haluan uuden fanituksen kohteen, koska en halua olla valtavirtaa. En halua, että kaikki tulevat minun salmiakkipussilleni, hankkivat samanlaisen kesämekon kuin minulla tai tietävät mistä puhun, kun mainitsen "poniklubin".
Olen ihminen, joka ei olekaan niin innostunut jakamaan, kuin tämä somekohkaus vaatisi. Naamani on ihan vinossa :/.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
The name of the game.
Ensi viikolla alkavat jalkapallon MM-kisat saavat puoli maailmaa ja pienen (lähinnä urheilutoimittajien) joukon suomalaisia sekaisin. "32 maata, 64 ottelua, suurin osa suorana" Ylen ottelulähetysten ja -tarjonnan markkinointi on jo pelotellut yleisöä.
***
Paitsi tietysti meitä, joille kisat ovat kohokohta neljän vuoden välein ja kisojen välillä kohokohtaa on niiden odottelu.
***
Kahdeksan vuotta sitten pelattiin Etelä-Koreassa ja Japanissa ja painatin sen kunniaksi itselleni kisapaidan, jonka rinnassa oli Etelä-Korean lippu ja selässä Japanin.
12 vuotta sitten loppuottelua jännättiin kesken Ilosaarirockin humuilun legendaarisessa ravintola Kerubissa ja Mancen intohimoinen Ranskan kannattaminen jäi mieleen.
1994 kisojen aikaan olin Petroskoissa ja Leon sukellus Ääniseen kera Brasilian lipun on sen vuoden hikisiä, helteisiä ja kultaisia kisamuistoja.
1990 Italian kisojen aikaan olin kesätöissä...ja Radiomafia aloitti! Tämän viikon voi kuunnella ja fiilistellä. Asiasta asiaan: toivottavasti tekijänoikeusjärjestöjen, kuten Teoston kanssa päästään yhteisymmärrykseen ja Radiomafian aarteet saadaan pysyväksi osaksi Elävää Arkistoa.
***
Kun futiksen MM-kisat 4 vuotta sitten päättyivät Saksassa, lupasin itselleni matkustaa vuonna 2010 Etelä-Afrikkaan. Minä ja muut Suomen maajoukkueen kannattajat emme matkanneet Hodgsonin johdolla Afrikkaan, mutta ehkä se on sydämelleni parempi näin. Jännätä kynsiä purren kotona.
***
Juu ei. Litti ja mie jäädään pettyneenä odottamaan - jos edes se patsas peukulla tai ilman ;-) saataisiin aikaan lohdukkeeksi, koska maailmanmestarina Jari ei tule koskaan Jules Rimet -pystiä käsivarsilleen nostamaan.
perjantai 28. toukokuuta 2010
Väärin harrastettu
Päätin jokin aika sitten, että muutaman vuoden aikana aion opetella tunnistamaan ainakin sata Suomessa tavattavaa lintulajia, mieluusti enemmän. Kuvittelin, että kun liittyisin lintutieteelliseen yhdistykseen, saisin helpommin tietoa ja pääsisin vaikkapa retkille, joilla voisin viisaampien opein edetä tunnistamisen opettelussa.
Liittymislahjaksi yhdistykseltä sain lintuharrastusoppaan Kuukkelin kaltaiset, jonka luettuani tunsin itseni huonoksi ihmiseksi.
Olen huono lintuharrastaja. En ole pitänyt kaikista linturetkistä lukua, saati merkannut "havikseen" vallinnutta säätilaa tai lintujen nimiä tieteellisillä nimillä, ilmansuunnatkin ihan sekaisin. Ei taida Pulmusesta tulla tällä tyylillä ornitologia, vaikka ystävät jo tälläkin tasolla (retki ehkä kerran viikossa, keväällä enemmän) piikittelevät hurahtamisesta.
***
Lintuharrastus ei ole ainoa, jossa olen törmännyt 'oikein harrastamisen' vaatimukseen. Bändin fani ei ole hyvä fani, ellei kritiikittömästi ylistä kaikkea bändin tekemää. Jalkapallokannattaja ei ole kannattaja eikä mikään, ellei muista ulkoa kaikkia suosikkiseuran avauskokoonpanon pelaajia vuodesta -63, eikä valokuvaamista kehtaa sanoa harrastavansa, ellei kuljeta mukana parin tonnin järkkärikamoja.
***
Suivaantuneena bloggasin 'väärin' - jätin linkittämättä ja kerronpa uhallani senkin, että tätä kirjoittaessani kuuntelin Spotify:sta mm. Tears for fearsin Everybody wants to rule the worldin, Righeiran Vamos a la playan, Pseudo Echon Funky townin ja nyt aion mennä Alice Cooperin Poisonin seuraan.
Liittymislahjaksi yhdistykseltä sain lintuharrastusoppaan Kuukkelin kaltaiset, jonka luettuani tunsin itseni huonoksi ihmiseksi.
Olen huono lintuharrastaja. En ole pitänyt kaikista linturetkistä lukua, saati merkannut "havikseen" vallinnutta säätilaa tai lintujen nimiä tieteellisillä nimillä, ilmansuunnatkin ihan sekaisin. Ei taida Pulmusesta tulla tällä tyylillä ornitologia, vaikka ystävät jo tälläkin tasolla (retki ehkä kerran viikossa, keväällä enemmän) piikittelevät hurahtamisesta.
***
Lintuharrastus ei ole ainoa, jossa olen törmännyt 'oikein harrastamisen' vaatimukseen. Bändin fani ei ole hyvä fani, ellei kritiikittömästi ylistä kaikkea bändin tekemää. Jalkapallokannattaja ei ole kannattaja eikä mikään, ellei muista ulkoa kaikkia suosikkiseuran avauskokoonpanon pelaajia vuodesta -63, eikä valokuvaamista kehtaa sanoa harrastavansa, ellei kuljeta mukana parin tonnin järkkärikamoja.
***
Suivaantuneena bloggasin 'väärin' - jätin linkittämättä ja kerronpa uhallani senkin, että tätä kirjoittaessani kuuntelin Spotify:sta mm. Tears for fearsin Everybody wants to rule the worldin, Righeiran Vamos a la playan, Pseudo Echon Funky townin ja nyt aion mennä Alice Cooperin Poisonin seuraan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)